on helppo puhua, että tämä on paras aika vuodesta. olen yhtä kevään kanssa. allergia ei erota minua sen öisistä yöttömyyksistä. pidän joka vuosi töksähtävän puheenvuoron siitä, miten vihaan kesää. kesä ei puhuttele, se ei ole muutosta. se on tukehtuvaa ukkosta ja tragedioita. valosta tulee pimeää, mikään ei ole mitään, en pysty elämään. yhteys katoaa ja minä lähden sen mukaan. en voisi elää ilman.
toivon, että teeskentelen myös itselleni tarpeeksi hyvin. että auringonsäteet eivät ole aina samanlaisia samojen puiden lävitse. metsän valoviidakot ovat lähin, mihin pääsen pakoon kaikkea.
ehkä menetin jotain aina kesäisin. pelkäsinkö riitoja mökillä, pelkäsinkö, etten saa olla sisällä; pelkäsinkö; että sitten pitää kohdata ihmisiä; pelkäsinkö itseäni; pelkäsinkö, etten näy, kun en käy koulussa?
onneksi on kevät. se sopivasti minut voimauttaa joka kerta, harhauttaa ajattelemaan, että tämä kesä on erilainen. toivon niin jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi