pitäisi kirjoittaa ympäristöhistorian kurssille tehtäviä, koska jotenkin onnistuin tietysti missaamaan aloitusviikon ja rekisteröitymisen kurssille. olen sitä puolta yliopistosta, joka jotenkin kummassa löytää itsensä suoriutuneena kaikesta. tämä fiilis erityisesti nyt, kun en ole tehnyt mitään "kunnollista" koko keväänä. se saa minut mokailemaan muutenkin, mutta samalla olen niin loppu, etten usko pystyväni mihinkään ylimääräiseen. toisin kuin ystäväni, jotka heräävät viimeistään yhdeksältä, kymmeneltä, jotka heräävät. vaikka nautin samalla, millaista opiskelu on. olen ollut vain poissa elämästä niin kauan, siltä se tuntuu. ja tahtoisin olla suorempi, mutten jotenkin pysty.juuri nyt on olo, ettei mikään auta. juuri nyt joku kalauttaa minut taas tajuttomaksi, herään järkyttävään päänsärkyyn, tahdon herätä kyllä tästä painajaisesta. tai sitten en halua herätä. olen juuri niin itsekeskeinen kuin aina olen kuvitellut, tiennyt. juuri niin paha ja vailla. väsymyksen lisäksi. pyydän anteeksi jokaista ajatusta, tai pikemminkin ajatuksia, jotka julkistan: kirjoitan, sanon. iho, se se on, sen jos poistan. jos kävelen nuo portaat jokeen, jos tunnistan nuo automerkit. tai jos en palauta koskaan kirjaston kirjoja.
kaikki oli sanottava putkeen.
