sunnuntai 23. marraskuuta 2014

vapautettiin


se joki on äänekäs, valuu joka päivä epätasaista tahtiaan, pohja on kovaa ja ilmeetöntä, vesi niin kirkasta, että saattaisi luulla sen olevan puhtainta ainetta, mitä on. minä olen kumottu haamu, joka asuu asfalttipinnan juurella. kuunnellen sen ääntä, rapinaa ja pauhua. sen päälle voi huutaa, kuten kaiken muunkin päälle. ja kaikki kuulevat, mutta kenties kaikkien salainen tehtävä on esittää etteivät välitä. hulluuteni hukkuu siihen samaan jokeen, olen hukutettu niiden sanojen pauhuun kunnes kaadun sen syliin. kaadun yhä uudestaan, eikä kertaakaan se saa kiinni. minun asumukseni on jo kaukana, toisella puolella. vuolautta ei enää ole. sakenen silmissä, saavut luokseni, ja annat minun viedä. äänesi, kirkkaasi, vedän ne rantaan kuiville. ole kiltti äläkä kerro kenellekään. palaa kotiin, on minut satutettu sen olohuoneessa, ohimennen unohdettu hioa. ne rosoiset pinnat ja savuinen puu, minä olen, enkä tiedä milloin suoristun. jokeni, kotini, rantani, pakoni, pohjani, pane minut jonnekin kuivumaan. muistan sen rauhaa, on minulla vielä kuukausi ennen.

se on yhtä tyhjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Missä mielesi kävi