näkyvistä

kuulen vajoamista

ei se ole ylitse muiden, mutta tarpeeksi rikkomaan yksinäisyyttäni

sen jalat ovat talloneet alleen kovasti tomun, jonka järjestin keväällä

ei ole viimeisestäkään kerrasta kauaa,

kun se tomu tuoksui kaikkialla, vaikken tuhkaa koskaan ole haistanutkaan

kuten se elämänsä puolesta pitäisi suoda kaikkien käsivarsille siveltäväksi

mistä luulen tulleeni

en ainakaan siitä tomusta

tuoksuvasta, turvallisesta

olen yhtä vaarassa kuin silloinkin, 

ja jäänyt

en kuvittele sen olevan vaikeaa,

on minulla jäljellä liikaa happea

tukahduttavaa kaasua

sairaiksi käyviä sotkuja

kutistunutta pituutta

 olen joko

tai en sitäkään

vahvistuvatko viiltoni

tekevätkö heikoksi

tuskin kai

ainakin kai vain jäävät seuraksi

pitkin pituuttaan hetkiksi

 jolloin muutun 

eikö toivoa enää ole