Valvoo

Mitä merkitsevät silmieni edessä pirstaloituvat ruumiinosat.

Kokoan inhoa ahdistusta miehiä kaloreita liikkeitä

hajota ja hallitse.

Riistät kaiken, aivan kaiken.

Autuaat

Tolstoi

Häiriö. En muista sen sarjanumeroa, enkä uskalla tarkistaa. Se on salaisempi, vaietumpi kuin pankkitunnus. Määrittävämpi, petollisempi, turvallisempi. On vain reilua, että määritän sen, sikäli kun se annetaan määrittämään minua. Sikäli kun sen mielelläni otan. Mielelläni. Annettu, ansaittu, anastettu, ammennettu, aamen. 

Heräänkö, sammunko, haluanko, kuuntelenko, umpeudunko, seuraanko, tummunko. 
Tuntematon voisi tappaa minut. 

Mahassani möyrii. Se on ehkäpä onnea.

Black Sands

 Sydämet jäävät aloilleen, pelkään että paljastumme. 

Levität eteeni yksitellen. Vankilasta, maista, niiden rajoista, joilla käyt. 
Kerrot miksi ne sinua siellä pitävät.

Yksin ei ehdi kämmentesi väliin, 
katoat ja valut sinä hiekkana, jota tämä maailma sille on.

Jossa luopuva vain varjoinen maa, 
vaatinut kaksi vuotta antautumaan.

Muttei totta, kuten liukenee lopulta.

Älä mene suunniltasi. Älä siltä yhdeltä, johon henkäät pois huolta.
Näillä mustepulloilla on tapana läikyttää, 
pese pois ennen kuin ne raapivat nämä säikeet. 
Äläkä anna kadota, palvelevat pelkoa, keräävät elävien sulkia.

 

Mistä sinä tulet. 

Pitkästä aikaa ihmisten kanssa: tyttöjä, Minä ja Ville Ahonen, tyttöjä, brunssi Marialla, Sin Cos Tan. Kolme ekaa kertaa. Tai useampi. Iih ja kiitos jälleen uusille lukijoille♥

En ole vieläkään päättänyt suunnista. Täynnä ja yhä enemmän täynnä ristiriitoja. Mutta ajattelin, ettei tee pahaa että asetan itseni eteesi vielä kerran. Kolme on teitäkin. Tämä meri ei anna minulle kuitenkaan yhtään lisää, te katsotte samoin kuin se meri. Se ei ole kohtaamisia, eikä se toisaalta ole raapivaa. Tietoisuus saa minut tajuamaan; vangitsee, mutta vain siksi kunnes tarvitsee lisää, alan riittämättömyydestä, päätyn huokaavaan. Minun täytyy vain päättää, mikä on minulle tärkeää.

Regardless

Kaiut höyrystyvät eteeni, menettävät kun tiedostan. Seuraan niitä suihkuun, takertuvat peiliin, sumentavat minut. Hetken leikin, ettei enää olisikaan säilö. Säilö ei olisi rajattu mustalle. Ei valkea, ei nelikulmainen. Rytmiini ei jää vapautta, eikä vankilaa. Huoneita, rasioita. Enää niistä kuulla. Rytmi minun taustani, se on tuttu vain minulle. 

Muuta, lähiöiden syleily puristaa juuri sopivasti elämää. Sivelen sen poskia, kuten se ainoaksi kuuntelijakseni jää, tietää sitä häpeää, tietää sitä mikä ei ole kuten oli ja mikä tulee vapauteeni, vankilaani, väijyy lumitiikerinä kulmissani.

En aio olla sinulle. Ei voi kadottaa, jos ei ole ollutkaan. Tämä rasia ei ole Pandoran.