Tänään kaikki tuntuu niin erilaiselle.
Se on uusi tunne.
Pelästyn ja helpotun yhtä aikaa, kun en löydäkään profiiliasi. Mutta kuulen, että se yhä on. En ole itkenyt sitten sen kun kannoin sydämenmuotoista sylissäni. Se tapahtui kylässä. En ole koskaan käynyt sellaisessa kirkossa. Äiti itkee ajaessaan meidät kolme pihaan, soitan hän hakee meidät. Rusettiballerinani hiertävät, en käytä niitä sen koommin.
Tänään ensimmäistä kertaa, luulen löytäneeni sitä tuskaa, mistä minulla on ollut huono omatunto. Se, joka ei suostu tulemaan pois. Niin useasti kuin olisinkin tahtonut näyttää, että minuunkin sattui. Tuntui, että epäonnistuin siinäkin. Isä ei ymmärtänyt kun pyysin ajamaan toista kautta. Olen yhä katkera. Jälkeenpäin katsoin netistä ne uutislähetykset, luin ne artikkelit. Lasken unissani yhä ne iskut.
Samaa asetta minäkin käytän väärin. Siksikö minusta tuntuu, että se oli minun syyni.
Luulin hyväksyneeni, minähän olen järkevä. Mutta vasta nyt nousee se viha. En ymmärrä, miksi noin vain joku saatetaan ottaa pois.
Minä en pidä niistä muistovideoista. Se asfaltti tehtiin uudelleen viime kesänä. Sinulla oli aina risti kaulassa.
Päätin, lopettaa siitä puhumisen.
En tiedä, mikä suunta on nyt. Mutta kaipaan niin.
Ohitan. Ohitan.
Oikean.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi