Pesen menneitä. Muistan ajatelleeni: se on tänään. Muutama muiden joukossa, eikä edes tuntia paikallaan istumista. Käyvät vastaan, käyvät nilkkojeni ympärille. Leijaavat eilisen aamuyön usvan lailla, hauraana ja katoavaisena, mutta niin kuin lumena. Tuntuu olevan liikaa.
Öisin kohti kantta. Turvassa.
Aika ahkerasti olen myös koettanut ihmisten pokkarikameroita hyödyntää, (koska kyltymätön ikuistamisriippuvuus) kun Kalevi-kamerani löi vuoden kestäneen tietojensiirtosopimuksensa irti Antero-obejktiivista. Sen lisäksi on lähinnä mustavalkoisia kuvia, matkoja etelään, ylittämistä, sopivan kauniita hetkiä, öitä, peltoja, sanojen pakkautumista sanattomuudeksi, yksinäisyyttä rakkauden ympäröimänä ja toisinpäin. Minä ja Ville Ahonen. Kortteja pääkaupungista.
Kaiverran sen uudestaan mieleeni. Piiloudun sen pieniltä voimilta.
Käsittämätön ilo, kun kesäkurpitsat ovat vihdoin kypsiä!
Öisin kohti kantta. Turvassa.
Aika ahkerasti olen myös koettanut ihmisten pokkarikameroita hyödyntää, (koska kyltymätön ikuistamisriippuvuus) kun Kalevi-kamerani löi vuoden kestäneen tietojensiirtosopimuksensa irti Antero-obejktiivista. Sen lisäksi on lähinnä mustavalkoisia kuvia, matkoja etelään, ylittämistä, sopivan kauniita hetkiä, öitä, peltoja, sanojen pakkautumista sanattomuudeksi, yksinäisyyttä rakkauden ympäröimänä ja toisinpäin. Minä ja Ville Ahonen. Kortteja pääkaupungista.
Kaiverran sen uudestaan mieleeni. Piiloudun sen pieniltä voimilta.
Käsittämätön ilo, kun kesäkurpitsat ovat vihdoin kypsiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi