Valkoisena yönä saattaa rakastaa superkuuta, Tarinoita, Olavi Uusivirtaa, unohtamista, lentokoneita, kaikua, vaaleanpunaisia karkkeja, pörröisiä hiuksia, sitä että väliä on vain tällä hetkellä; pysähtyvää aikaa. Elämä on mustavalkoista; niin lapseksi itseni tunnen seuratessani tilan rajoja. Tarjolla epävarmoja pehmoleluja ja punainen maatila. Enkä mahdu tuon askartelupöydän ääreen, mutten muista edes lapsena pelänneeni ja tuntenut itseäni näin pieneksi kuten nyt. Itseäni ja mitä sille on tapahtumasssa, mitä tulee tapahtumaan. Lähden vieraan naisen matkaan.
Luon katseita, joihin teillä ei ole asiaa. Nuori nainen kalastelee samaa. Olen vain hiljaa. Kysyä kuolemasta ja lääkkeistä, nekin katseilta piiloon hameeni taakse. Hän kiittää ja tuskin tietää itsekkään miksi. Pyydän anteeksi salassa.
Hauraita suoria,
peittäisitkö ne auringolta
kertoa sinulle on nykyään kuin hymyillä sateessa talvella.
Luulen minun löytyvän nurkasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi