Minä kirjoitin yöllä kuten olen kirjoittanut aikoinaankin. Se on tehtävä ja valvot vaikka koko yön, jotta saat sen valmiiksi. Heräät kahta tuntia aiemmin lukeman, jotta saat sen luetuksi.
Nyt luen ja luen. Ymmärrän. Etsin keskellä yötä tietoa. Etsin omenien lapsia. Kirsikoiden juuria. Lasken niiden varpaita. Polvet edessäni kuljettelen kättäni edestakaisin. Vedän viivoja hiekkatien pintaan. Etsin sieltäkin. Mitä on maa, jonka tuoksua rakastan. Mitä on ilma, johon teen kotini missä vain sen löydän. Tunnen siluetin kosteasta maasta, teollisuuden maustamasta ilmasta. Nautin jokaisella solulla, jolla nauttia voi.
Tämä on kuin se, mistä luin ja ajattelin: tiedän tuon, minä rakastan sitä ja haluan vetää sitä joka kerta keuhkoni täyteee saamatta tarpeekseni. Kyse on kerrostalojen kaupungista, josta ja jossa paitsi käydään keskustelua myös nautitaan; jopa enemmän kuin maaseudun rauhasta. Ja jokainen soluni täyttyy tuosta ympäristöstä. Luen ne rivit ja tahdon astua niihin taloihin. Siihen aikaan ja sen ikkunoilta nähdä kuvajaisia. Lukea vielä yhden rivin ja löytää vielä vähän kritiikkiä. Kuulla sama mitä olen lukenut ja humaltua sille, mikä saa mut elämään.
En tiedä, kuinka minä saatan selvitä kesästä, kun nyt jo pelästyn mittarin lukemia. Nyt selviän siitä juuri ja juuri nähdessäni hiirenkorvia. Mutta samoin kuin muistin, miksi vihaan kesää; samoin muistan, miten sitä paetaan: lähelle vettä ja kirjastoon. Jälkimmäinen heitti minut hymyille, helpotuksen helmaan. Hetkeksi.
Rakastan kenkiäni koko ajan enemmän.
Tämä on kuin se, mistä luin ja ajattelin: tiedän tuon, minä rakastan sitä ja haluan vetää sitä joka kerta keuhkoni täyteee saamatta tarpeekseni. Kyse on kerrostalojen kaupungista, josta ja jossa paitsi käydään keskustelua myös nautitaan; jopa enemmän kuin maaseudun rauhasta. Ja jokainen soluni täyttyy tuosta ympäristöstä. Luen ne rivit ja tahdon astua niihin taloihin. Siihen aikaan ja sen ikkunoilta nähdä kuvajaisia. Lukea vielä yhden rivin ja löytää vielä vähän kritiikkiä. Kuulla sama mitä olen lukenut ja humaltua sille, mikä saa mut elämään.
En tiedä, kuinka minä saatan selvitä kesästä, kun nyt jo pelästyn mittarin lukemia. Nyt selviän siitä juuri ja juuri nähdessäni hiirenkorvia. Mutta samoin kuin muistin, miksi vihaan kesää; samoin muistan, miten sitä paetaan: lähelle vettä ja kirjastoon. Jälkimmäinen heitti minut hymyille, helpotuksen helmaan. Hetkeksi.
Rakastan kenkiäni koko ajan enemmän.
Tykkän niin tästä blogista!!
VastaaPoista* tykkään! ;)
VastaaPoistaOlet kovinkovin kultainen!♥
Poista