Puuteri.
Se mattaa. Kuljettaa mahdollisia täydellisyyden siemeniä mukanaan. Saattaa tuoda hymyn peilistä. Sillä peität, mitä peitettävissä on. Sillä silotat loppuun maalisi. Tulostat naamasi.
Heräät eräänä aamuna sirpaleisiin. Se saattaa johtua mistä vain. Tiputit sen, kului käytössä haurauteen, laatu oli vain yksinkertaisesti huono. Yhtä kaikki, et sitä viitsi enää edes yrittää koota. Se on hyödytön. Se hyödyttömämmäksi muuttuu sellaisen käsissä, joka ei osaa sen osiin oikein tarttua. Sellaiset ovat harvassa.
Se hajoaa kosketuksesta. Paloja jo miljoonia. Ne muuttuvat aina vain pienemmiksi. Muuttuvat pölyksi. Katoavat kuten valokeilassa vielä hetki sitten erottunut lentävä pöly. Sekin rajojensa ulkopuolella on aistien ulottumattomissa.
Joku voi koettaa lohduttaa, yrittää koota. Tehdä jopa kaikkensa sen eteen. Saattaa hajota silti. Haurauttaan. Vahingossa. Valmistusvirhettään. Ei hyödytä. Pirstaleinen kuva alkaa hahmottua. Osta uusi, korvaamaton se ei ole. Ei koskaan ollutkaan.
Sama turha. Sama joka silti saattoi pelastaa päiväsi. Saattoi kätkeä sinut. Saattoi piilottaa taakseen. Olla apuna. Olla nauruna. Kasvoilla. Vetää puoleensa, tappaa tunteensa.
Tulee minustakin tähtipölyä.
Aikasi olet sitä kuluttanut. Kuollutta ihoa koristanut. Keskeltä se kulunut ensin. Reunatkaan eivät jaksa pysyä kasassa. Taittunut loisteputken valossa rumaksi. Antanut syyn muuttua tuhkaksi.
Oli minulla yhtä täydellinen syntymäpäivä. Vaikkei sitä pitänyt edes olla. Lisää kysymyksiä. Paljon samoja. Syytöstä. Mutta sanoja, jotka tahdoin sanoa. Sanoja, jotka tahdoin kuulla. Päivä, johon saatoin taas pakahtua. Nieltyä itkua peitolla. Iloa ja onnea, kuten satujen lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi