Kun valot syttyvät lähiöihin

Ne kävelevät huoneesta toiseen, haamut. Seinien läpi, eikö niin. Mellastavat niin, ettei kukaan kuule kuin yksittäisiä pihahduksia. Sitä minä kutsun taidoksi. Luulen, että ne osaavat lentää, kun vain haluavat. Ne osaavat raottaa pilvien väliin auringontanssin mentäviä aukkoja. Silloinhan se pääsee maahan asti. Luulen, että sinäkin osaat tämän jo. Rakastit aina kesää.

 Koetan löytää joitain ratkaisuja pohtimatta niitä. Bonobo ja XX saavat tehtäväkseen muodostaa minut uudestaan. Rakentavat pala palalta kunnes olen siinä pisteessä, että voin avata silmät. Aluksi näen vain hauraita heijastuksia, jotka luulen kuuluvan auringontanssin toimenkuvaan. Äh, kun se kutittaa. En kuitenkaan laita vastaan, kun se tempaa minut liikesarjaa mukaan. Se sanoo: voin kuljettaa mihin vain. Mutta olen tuntenut jo liikaakin vapautta, päätän jäädä.
 Silmät painuvat kiinni. Avatessani ne uudelleen kuulen ääniä. Ne eivät enää huuda. Pakottavat vain minut ylös ja etsimään niiden alkuperän. Haluaisin päästää kyyneleet valumaan jo tässä vaiheessa. Puren hampaat yhteen, kompastun tuolin jalkaaan ja itken vasta sitten. Kuin puolivuotias, joka ei ymmärrä, miksi ja minne tutti katosi. Voi ei, voitko tulla vetämään verhot akvaarioni eteen. Muttei kukaan näe kuin tyhjän akvaarion, en ole missään. Samoin kuin silta, järvi, puut ja talot tuntuivat kadonneen, kun heräsin.

Sitten. Löysimpäslöysimpäs. Nimittäin kankaan mekkoprojektiani varten! Voi kumpa vain en nyt sähläisi ja työ päätyisi ala-asteaikaisten kyhäelmien (joita äiti ei suostu luovuttamaan minun tuhottavakseni) joukkoon. Hihs ja samassa kaikki tuntuukin jo hauskalta; syksy, syysloma, Ilona-muori, Kalevi, tee ja epäviralliset tuparit. Jajaja vihdoin valmiit yli-ihanat ylipolvenasiat. Tulossa toivottavasti myös reissu pellolle ja rantaan, kaupunkiin ja vielä yksille epävirallisille tupaantuliaisille. Aion tehdä etukäteen kevätsiivouksen; asiat on laitettava järjestykseen.
 En hahmota kelloa, enkä ymmärrä aikaa. Ei se mitään. Söin viikonloppuna paljon ja naurattaa. Pidin kädestä, hain kukkia ja istuin pelkääjän paikalla. Ohoh, Tindersticksin levy soi jo loppuun.

Ai niin:  hupsistakeikkaa, kun eivät luistelut nyt tulleetkaan tänne. No aikansa kun niiden antoi olla, niin ainakin toistaiseksi saavat jäädä vain minun arvosteltavikseni. Jes, mutta ei toki ensimmäinn kerta. Tuskin viimeinenkään, vaikka kovin aina julistan rehellisyyden ja luotettavuuden nimeen. Tässähän se taas nähtiin.
 Mitäs vielä... ÄÄÄ ja tää on melkein pakko kertoa: pitelen käsissäni näillä näppäimillä glögikauden ensimmäistä glögimukillista. Sellainen maininta siitä, että: tätä on odotettu.

 Voikaa hyvin ♥