Oh These Dandelion Days

Olisi vähintäänkin kohtuullista, että asettuisin nyt tuolle sametille. Enää se ei ole kallellaan jouluun, eikä vivahda harmaaseen. Eikä siinä ole Itämeren myrkkyjä. Ainoastaan harvojen valittujen joukko koivun lehtiä. Väliäkö sillä ovatko hieskoivun vai raudoskoivun. Mutta väliä sillä, etten niitä halua liiskata.

Olipa kerran paita, peppu ja sukat. Toinenkin sukka löytyi ja niin nelikko päätti lähteä tervehtimään aurinkoa. Pakkasivat koriin ja kasseihin mukaan nokkosvohveleita, hilloja, vuohenjuustoa, viinirypäleitä, puolukkapiirakkajäätelöä, hunajamelonia, suklaakeksejä ja tietysti -kuten kesän aloittamiseen kuuluu- kuohuvaa. Sitten paita, peppu ja sukat saivat seuraa kirsikankukkapuiden seassa seikkailevalta ja kakki viisi lähtivät yhdessä katsomaan Unennäkijää. Siellä oli kantele ja sen soittaja ja musiikkia. Aurinko laski ja toisen sukan oli aika mennä nukkumaan. Sen pituinen se.

 Mutta, mitä on tapahtunut? Kesä ja loma joillain tasoilla aloitettu. Lukion toinen vuosi päätetty. Jäätelöt nautittu. Ylioppilaita juhlittu. Elämä pakattu neljään suureen laatikkoon. Samaiset neljä lojuneet toisen elämän lattialla viemässä kaiken liikkumatilan. 

 

 Toisin sanoen muutin kesältä pakoon Savonlinnasta. Tähän liittyivät kolmen päivän aikana juuri ja juuri kuusi tuntia unta, turhautuminen huoneen tukkeutumiseen ja lopulta tietysti huojennus kun oli jälleen tilaa liikkua ja tehdä kuvitellun lumen kanssa lumienkeleitä niin leveästi kuin vain lystäsin. Ja voi minä lystäsin ja levitin itseni puiselle lattialle. Tykästyin olotilaan niin, etten saanut enää unta parvisängyssäni ja palasin kesken yön lattialle. Tai aamun, joka oli jo sarastamassa. Keijujen velvollisuudet pitävät hereillä ja niimpä piti jo juosta pyydystämään auringonsäteitä, kun vasta ajattelin alkavani oikeasti nukkumaan. Eli yksi tunti rimpuilua katon rajassa ja toinen autuaan pienenä kippurassa lattialla. Tuon toisen tunnin aikana ympärillä kohosivat valtavat kirjahyllyt joiden hyllyille en ylettänyt. Sekä valokatkaisin, jota en pystynyt painamaan, vaikka kuinka kurotin kohti kattoa. Milloin viimeksi olen ollut näin pieni? Milloin viimeksi muu maailma oli näin iso? Onhan siitä aikaa, eikä sitä nytkään kestänyt kuin hetki ennen ja jälkeen höyhensaarien.    

 Jälleen ristiriitainen kesänalkulupaus: ottaa rennosti ja samalla tehdä kaikki eikä vähempää. En itsekkään usko tähän ja siksi lupaan varmaksi ainoastaan yhden asian: laatuaikaa Kalevin kanssa. 

Eihän tässä kai kun: Pohojois-Savosta hyvvee kessee kulloselleki! Kiitos♥