Another Brick in the Wall

 Bambi. 

 

 paitansa.

 hymynsä.

-tärkeämpää pukea värikäs paita   

  -voittajafiilistä

 -kauniimpi oma hymy kuin varastettu     
        

    -hyppyjä      

           

Välistä vuoteen takaa

 

Päivä ennen viimeistä viikkoa.
Pullo harjoitusasetelmasta.
 Tarkimmat silmät tai hiiren klikkaus.
Naurahdus tai paheksuva siristys.

 

  

Sama päivä.
 Sama valo.
 Sama pullo.
 Sama alkuperä.
 Sama ähinä.

Ensimmäinen toukokuuta.
Jotain, jota ei ollut talvella.
Eikä sitä, mitä oli talvella.

Muistan hymyn tämän tajutessani.
Mutta valkeaa kylmää kaipaan yhä.

 

Toukokuun loppupuolisko.

 Helppo oli minut riuhtaista mukaan.  

Pieni nuttura, Sulosaari ja saippuakuplat.  

Horisontti heitti kuperkeikan.

Aiheena: kuvia keväältä, joista pidän, mutta jotka eivät ole tähän mennessä halunneet sopia omiensa joukkoon. Niimpä ne ovat söpöjä yhdessä. Söpöjä, kun minun pitäisi jo nukkua. Sillä ensimmäinen työpäivä takana, ja toinen edessä. (!)

Näetkö sen kuoren, jota pinnoitan yhä harmaammaksi?

 

Ääriviivat

Ajettiin toisaalle. Metsäteiden sylissä, kallioilla ja jäkäliä silitellen vietimme reilun puolituntisen. Ei kumpikaan kuitenkaan mitannut aikaa, joten loppujen lopuksi on vaikeaa sanoa, kuinka kauan ajaton aika ehti pitää meitä hyvänään. Tarpeeksi kuitenkin, että värejä ehti tulla ja lähteä.  Tarpeeksi tosiaan, että aika ainakin omalla kohdallani ehti hämärtyä samoin kuin aurinko leikki pilvien seassa ja soi vain satunnaisia katseitaan Sikokallion kahdelle seikkailijalle. Eipä sillä väliä, sillä alkukesän ärhäkät hyttyset olivat liikkeellä ja tahtoivat myös piinata seikkailijoita. Mutta niin Kalevi hyppäsi kourasta toiseen ja ikuistettin keijuja, satumetsiä ja värejä.

 Koin ensimmäistä kertaa auton sammuvan epävarmuuteni alaisena. Sain kesän ensimmäiset hyttysenpuremarykelmät jalkoihini. Silitin ensimmäistä kertaa jäkäläpeittoa. Pitkään aikaan ensimmäinen kerta, kun Monopoly valvotti pitkällepitkälle yli puolen yön. Ensimmäistä kertaa näin jalkojen taipuvan luonnottomasti hypyn aikana. Ja ensimmäistä kertaa pääsin näkemään, millaiset ovat ne pellot, joista niin usein olen ehtinyt haaveilla. Toivon, että niitä löydän lähempääkin, että haaveni toteutuu. Tuo sie ne mansikat.

  

Lopulta palasivat värit ja aurinko. Sitten satoi. 

 Iisalmi antoi minulle myös kesän ensimmäisen veneajelun. Ja jälleen tunsin sen, minkä usein tunnen vasta keskikesän mökkireissuilla: kesän alkamisen. Tuuli, aurinko, vesi. Mikään ei ole niin kuin se tunne ja kiitos sen voin ehkä alkaa tosiaan elää kesässä ja ottaa ilon irti näistä päivistä. Sen mukana on tullut päätöksiä ja valintoja, jotka ovat olleet itsekkäitä. Mutta olen noina hetkinä samantien päättänyt, etten ole velkaa ja tehnyt kuten olen itse tuntenut parhaaksi.

 Sain myös, mitä salaa haen reissuiltani serkkuni kanssa: elokuvasivistystä. Tällä kertaa pääsin kahden uuden elokuvakokemuksen lisäksi kokemaan behind the scenes. Neljä tuntia (anteeksi tuotesijoitteluni) Filmtownin epävirallisena harjoittelijana. Kukapa ei olisi aina halunnut tietää, miten systeemi toimii ja mitä virkaa toimittavat oikeasti välillä toimettomilta näyttävät tyypit tiskin takana? Niin: en minäkään ole sitä aina miettinyt, mutta tajusin että pitkään olen sitä kuitenkin pohdiskellut. Nyt tästä tiedän jonkin verran enemmän ja jälleen olen sivistyneempi. 

Kuten käväisimme menninkäisen kanssa lapsuudessa. Kuten teimme mitä suunnittelimme ja suunnittelimme lisää. On aika edetä ja juoda lisää uutta rakkauttani: greippimehua. Eikä mikään ole kai muuttunut. Ei naurusikaan.

Piirrän ääriviivat sänkyyn, josta nouset aamuisin.

suuria kuvia. suuria toiveita. ja suuria voimia. suuria sanoja, joiden lukemisesta sinua kiitän.

Oh These Dandelion Days

Olisi vähintäänkin kohtuullista, että asettuisin nyt tuolle sametille. Enää se ei ole kallellaan jouluun, eikä vivahda harmaaseen. Eikä siinä ole Itämeren myrkkyjä. Ainoastaan harvojen valittujen joukko koivun lehtiä. Väliäkö sillä ovatko hieskoivun vai raudoskoivun. Mutta väliä sillä, etten niitä halua liiskata.

Olipa kerran paita, peppu ja sukat. Toinenkin sukka löytyi ja niin nelikko päätti lähteä tervehtimään aurinkoa. Pakkasivat koriin ja kasseihin mukaan nokkosvohveleita, hilloja, vuohenjuustoa, viinirypäleitä, puolukkapiirakkajäätelöä, hunajamelonia, suklaakeksejä ja tietysti -kuten kesän aloittamiseen kuuluu- kuohuvaa. Sitten paita, peppu ja sukat saivat seuraa kirsikankukkapuiden seassa seikkailevalta ja kakki viisi lähtivät yhdessä katsomaan Unennäkijää. Siellä oli kantele ja sen soittaja ja musiikkia. Aurinko laski ja toisen sukan oli aika mennä nukkumaan. Sen pituinen se.

 Mutta, mitä on tapahtunut? Kesä ja loma joillain tasoilla aloitettu. Lukion toinen vuosi päätetty. Jäätelöt nautittu. Ylioppilaita juhlittu. Elämä pakattu neljään suureen laatikkoon. Samaiset neljä lojuneet toisen elämän lattialla viemässä kaiken liikkumatilan. 

 

 Toisin sanoen muutin kesältä pakoon Savonlinnasta. Tähän liittyivät kolmen päivän aikana juuri ja juuri kuusi tuntia unta, turhautuminen huoneen tukkeutumiseen ja lopulta tietysti huojennus kun oli jälleen tilaa liikkua ja tehdä kuvitellun lumen kanssa lumienkeleitä niin leveästi kuin vain lystäsin. Ja voi minä lystäsin ja levitin itseni puiselle lattialle. Tykästyin olotilaan niin, etten saanut enää unta parvisängyssäni ja palasin kesken yön lattialle. Tai aamun, joka oli jo sarastamassa. Keijujen velvollisuudet pitävät hereillä ja niimpä piti jo juosta pyydystämään auringonsäteitä, kun vasta ajattelin alkavani oikeasti nukkumaan. Eli yksi tunti rimpuilua katon rajassa ja toinen autuaan pienenä kippurassa lattialla. Tuon toisen tunnin aikana ympärillä kohosivat valtavat kirjahyllyt joiden hyllyille en ylettänyt. Sekä valokatkaisin, jota en pystynyt painamaan, vaikka kuinka kurotin kohti kattoa. Milloin viimeksi olen ollut näin pieni? Milloin viimeksi muu maailma oli näin iso? Onhan siitä aikaa, eikä sitä nytkään kestänyt kuin hetki ennen ja jälkeen höyhensaarien.    

 Jälleen ristiriitainen kesänalkulupaus: ottaa rennosti ja samalla tehdä kaikki eikä vähempää. En itsekkään usko tähän ja siksi lupaan varmaksi ainoastaan yhden asian: laatuaikaa Kalevin kanssa. 

Eihän tässä kai kun: Pohojois-Savosta hyvvee kessee kulloselleki! Kiitos♥