Princess Diaries

 

Kevätsade on yllättänyt minut lauantaiaamuna. Sen saattelemana seurasin värikkäiden sateenvarjojen liikehdintää. Sen saattelemana talsin itse suojattomuuttani valuvin latvoin Taikkarin kirpparille ja takaisin. "Itke vaan; ei kukaan huomaa sitä tässä säässä."

Perjantaina hymyjä ovellani. Haleja, joissa uin muutamaan otteeseen illan aikana. Ensimmäistä kertaa teen vohveleita. Skonsseja, jotka ovatkin muffineja. Punaiset ruusut ja karsimatonta rairuohoa. Sitten yhdet. Kohta toiset, kolmannet ja neljännet. Vielä viidennet ja kuudennet. Kenkäparit eteisessä. Ja ne kaikki tulivat, koska pyysin.

  Omahyväisyyttäni halusin juhlistaa itseäni. Kahdeksaatoista vuotta, jotka viikko sitten täyttyivät. Sen innoittamana luulin, että voin tehdä mitä lystään ja järjestin jekkukestit. Kestit, joiden teejuopottelu vaihtui alkumaljaan, simaan ja mustaan juomaan, joka nimettiin koksaksi. Eli varsinaista. Varsi ja naista. Kuten nimeltämainitsematon kissa koristamassa suklaamunan kuorta ja sisältöä. Kohokohtana tietenkin kortit. Ja minä kun luulin, että syntymäpäiväni oli jo. 

On Doris, Ballerina, raparperipiirakka à la Venla. Fazer ja Pirkka. Vaihtelevasti vohveleitakin. On Henna, Venla ja Hertta. On Riina, Saimi ja Reetta. Jokaiselle jotakin, jokaiselta jotakin.

 Aamiaiseksi prinsessakakkua ja kuohuviiniä. Olenhan prinsessa ja pahemman kerran halailtu sellainen. Mutta onnellinen.

 

Tätä olen toivonut. Valehtelematta jo viisi vuotta. Maailman ihanin tyttö. Kiitos mummi.

Siellä valoa, mistä olen etsinyt. Pastelliliidut, kirjekuoria ja vähän vielä tiskiä.

Se marssii kohti minua. Loppumatkasta tunnen jo riemua, kun se valuu poskillani. Askel lähempänä ja askel kauempana. Tulossa on Tukholma, ehkä pääkaupunkiseutua, viimeinen jakso ja tanssiesitys. 

Menninkäinen. Taivuttelee nilkkojaan ja oikoo ranteitaan. Koko talven hän on nukkunut talviunta. Hieroo unisia silmiään kuin veturi lapsuudesta. Kun sataa, ei hievahda. Pystyn laskemaan jokaisen pisaran lasittuneesta katseesta. Se kaikuu ja vielä sekuntien päästäkin voin erottaa kaukaisia häivähdyksiä äskeisestä. Tyttö, joka rakastaa kevättä. Joka rakastaa tähtiä. Joka ei kasva isoksi. Jolla kortteja pinoksi.

Oi! Ja Bon anniversaire Kalevi ♥

 Merci beaucoup à tous ♥

Big Girls Don't Cry

Näinä aikoina, kun en jaksa kysellä ihmisten kuulumisia. Eikä oikeastaan mikään voi sitä selittää. Yhtä lailla, kun vesi pyrkii täydelliseen horisontaalisuuteen: samoin mieli tuntuu kiskovan itsensä juuri raiteet löydettyyään uudelleen alas ojan pengertä. Niin no totta kai tulkinnan varaan jää missä suhteessa tämä alamäki näkyy in real life. Onneksi sentään ei ole kanssamatkustajia, sillä kevättä rakastan. Tänä lempivuodenaikanani en soisi kenenkään murehtivan. Mitään, missään.

Kevät näkyy kaiken luonnon kauneuden keskellä myös eräällä vähän hassulla tavalla. Keväisin lähestyy kesä. Ja molemmat vievät jäät. Niin ulkoa kuin sisältäkin. Vanhasta tottumuksesta jaksan yhä syödä välipalaksi vanhoja kunnon Bona- ja Piltti-mössöjä. Tanssijan ja taitoluistelijan ruokavalio. Ei aivan, mutta niin; vanha tottumus. Luulisi, että vanhasta tottumuksesta täten tulisi myös rientäminen koulujen, opistojen ja erilaisten harrastepaikkojen välillä. Ei. Nykyään pää tuntuu hajoavan seitsemän tunnin yöunista, vaikka oikeastaan ne ovat suorastaan ruhtinaalliset seitsemän tuntia. Vaikka rakastan nukkumista? Vaikka rakastan nukkumista.

Eli ruokavaliosta nukkumiseen? Hah. Puuttuu tosiaan enää päivänasu. Ehkä, koska yleinen vitsi taitaa nykyään koskea minun kohdallani housujen unohtamista aamuisin kotiin. No ei sitä unenpöpperössä (ah tuo sana = muistoja = oih!) voi kaikkea muistaa. Etenkään ruumiin alaosaa peittävää vaatekappaletta. Näin minun päiväni.

Yritän jälleen hyvästellä. Hyvästit hyvästeille sekä sinulle, hänelle ja tusinalle muille. Aikansa se ottaa, mutta onneksi tiet ovat sulat.

Voi kumpa voisin sanoa enemän. Ehkä kuvaan ja yritän näyttää jotain minun keväästäni. Ilman sanoja ja sanojen kanssa se on vaikeaa. Mutta siivet ehkä minut pelastavat.