Näin aloitan kuten jo monta viikkoa olen aloittanut. Lamaannuttavasta
pimeydestä harhailu lamaannuttavaan valoon. Tuhat loisteputkea pistelee
minut poskeensa kuin viimeistä päivää. Taistelen sodassa. Sodassa
kasvojani vastaan. Aseenani sotamaalaus, jonka vielä märkä väri lähtee
valumaan päivän myötä tehden maisemasta ja muodoista epämuodostuneen
mytyn. Ei ihan, mutta melkein. Sen siitä saa, kun meikkaa puolipimeässä
peiton ja viltin muodostaman pesän suojissa. Luulen -ja ehkä myös
toivon- etten ole yksin tämän kanssa.
Mutta C'est la vie, kuten turhankin usein on mottoni kuulunut.
Niin kauan kuin yhtäkään oppimistani testaavaa konseptiasiaa ei ole
palautettu kaikki voikin olla jälleen hetken hyvin. Ja voin jatkaa
toiseen suuntaan. Ulos viitan uumenissa. Missä oon?
Etevä. Hiljaisuus. Sammakot, joita en nähnyt. Silta. Felix. Ainoa. Mahdottomuuden keskipiste. Varis. Sukkahousut. Nenä ja korvat. Sakset. Hammaskeiju. Lampaat ja se kuuluisa aita. Paita. Tai haitari levitettynä eteeni. Veteeni kylpyammeessa. Lammessa ja sorsaperhe. Erhe tai moni muukin terälehti. Sekin ehti, elehti. Loputon suo, vuo, jaksaminen. Lainaaminen. Etkä palauta.
Se vohvelikahvila. Onnen päivän kunniaksi päivänä, jona päätin tehdä joulukortteja.
oot ihana, miks löysin sun blogin vasta nyt serkkurakas? sun tekstit on jotain tosi hienoo<3
VastaaPoistaAnniina: Serkkurakas tätä en paljoakaan ole mainostanut joten ehkä siinä syy! Mutta kiitos kovasti siulle <3
VastaaPoista