sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Watercolor sky


Jatkan.

Kaikkein piinallisinta on odottaa. Miksi odottaa, kun kaiken voi saada nyt heti; tässä ja nyt? Niin. Koska kaikkea ei voi saada heti; tässä ja nyt. Miten odottaa, kun kaikki on vielä niin kaukana? Unohtamalla. Unohtamalla, mitä odottaa. Unohtamalla, että kaikki kurssit jotka valitset, on lopulta käytävä. Unohtamalla, kuinka monta mittaa laitoit kahvinkeittimeen. Kuinka monta siementä kylvit ja unohdit kastella. Montako kenkäparia ohitit ennen kuin tajusit, etteivät kenkäsi löydy täältä.

En sanoisi, että on lainkaan tavatonta, ettei löydä kenkiään nelikerroksisesta koulustaan. Ei kai sentään; oudompiakin asioita tapahtuu ja katoaa. Kuten yksi Pikku Myy -muki. Kuten yhdet tanssihousut. Kuten yksi mieli ennen heräämistä. Kuten Reginan kappale, joka koko viime viikon soi päässä kuin riivatulla. En voisi väittää, etteivätkö kenkänikin olisi voineet päättää jättää minua pulaan juuri, kun ulkona sataa.



 Ilokseni totean, etteivät kenkäni koskaan kadonneetkaan. Olin vain unohtanut, mitkä kengät olin aamulla jalkaani vetänyt.



Salaa olen toivonut, tuntenut ja päättänyt olla hiljaa. Liikuin ja oikea pohkeeni jätti toimimasta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Missä mielesi kävi