Mushroomroom

Pitkähkö elefanttimarssi on takana. Voisin tarkoittaa, vaikka tätä koulun aloittamisrutiinia. Tai kahdeksan vuoden tauon jälkeistä palaamista peilisaliin; balettitunneille. Tai levottomuutta ja samalla sitä rauhaa, jonka keskelle tunnun jämähtäneeni. Keskelle maailman suloisinta nutturaa, jonka ystäväni painoi tänään päähäni. Ja piilorastan alkua.

 Pitkästä aikaa hengähdän. Ainakin  loputtoman pitkälle ajalle tuntuvat nyt nuo vajaat kolme viikkoa, jotka lukion toisella olen nyt viettänyt. Olen yksin. Samalla olen kaiken keskellä. Keskipisteessä. Kiehumispisteessä. Voisin huutaa kaiken mahdollisen pois. Filosofian etutehtävät, kupen värikokeilut, ranskan kieliopin. Ja ne hetket, kun en kuule ja minulle joudutaan toistamaan asiat viiteen kertaan. Hetket, kun puren kynteni. Hetket kun sade kastelee minut viimeisillä metreillä ennen koulun ovea, vaikka käytänkin sateenvarjoa. Tuoksutan sieniä. Tulee syksy. On syksy. Siitä kielivät yhä vain kellertyvät vihreät pinnat asuntoni ikkunasta. Kuollut impeeriumi. Impeeriumin vastaisku. Voinhan käyttää baskeria.  

Olen hyppinyt hameessa. Mustissa sukkahousuissa. Tummansinisessä jättineuleessani. Aurinkolintu kaulassa. Vähemmän jotain. Yhä enemmän goottilaisen kirkon katolla; keskiajan lasilla. 

Viime viikonloppuna veljeni muutti Joensuuhun. Samalla pääsin pistäytymään ihanilla Levy-Eskoilla. Muistin nähneeni viime käynnilläni Björkiä. Muistin oikein. Björkin Debutin lisäksi ajatuksissani oli pyörinyt Regina. Päätin olla omalla mittakaavallani spontaani ja mukaan lähti Oi, miten suuria voimia! En voisi olla tyytyväisempi. Ja pian molemmilta artisteilta tulee uudet albumit! Kovin innoissani siitä, joulusta, syksystä ja saippuakuplista.

Kiitos. Inkeri.

Behind the Scenes

Minut ja sillan erottaa vain tyhmä muoviaitakyhäys. Mokoma. Vakavissani mietin kahteen otteeseen noiden kymmenen sekunnin aikana kiipeäväni moisen yli ja juoksevani sillan toiselle puolelle. Ystävällinen kyltti näyttää minulle kuitenkin toisen tien vesialueen toiselle puolelle. Mieleni tekisi kirota. Niin teen; hiljaa ja yksikseni. 

Muutin lauantaina. Kävin yhdenhengen seikkailulla. Heiluin sunnuntaina. Näin ystäviäni ja tutustuin. Puin afron päähäni. Maanantaina olen. Herään kouluun, kuljen kouluun, otan takapakkia ja suunnistan opolle. Helpottavaa on se, ettei tarvitse olla se uusi ja tietämätön. Haastavinta on olla.

 

Ja vietin omat pienet lomalopettajaiset lauantai-iltana. Ja menin Sulosaareen. Hymyilinkin.

Miten lie; mitä tulee, kun jatkan. Menenkö sinne minne menin. Käykö kuten kävi. Haluaisin olla iloinen. Leikkiä jotain sinnepäin ja nauraa.

Vieressäni nauretaan. Ympärillä huudetaan. Naamoja. Kasvoja. Tarkentamattomia korvanlehtiä.

Paperwork

 

Tahtoisin karata. Huutaa apua. Antaa olla ja nähdä kadonneet sivut. 

Minne katosi päivät? Minne katosi hetki.

Help the drowning one

 Herään useasti yöllä ja mietin, olenko oikeastaan nukkunutkaan. Ajatukset pyörii häkkyränä päässä. Virtaa tuntuu riittävän tusinalle asioita keskellä yötä. Olen pettynyt. Kalvaahan se, ettei ole päässyt tavoitteisiinsa määräajan umpeutuessa. Itseänikin pelottaa, että tavoitteet eivät täyty. Perfektionistinen luonteeni ei tunne sääliä missään asiassa. Pitäisi pystyä, osata, tietää, taitaa, haluta, viitsiä, jaksaa ja antaa itsestään 110% jokaisessa asiassa, jotta elämä tuntuisi luistavan ja jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta. Ja, jotta saisin sen tyydytyksen, että kaikki on mennyt mallikkaasti ja olen onnistunut jossain kaiken on oltava kaikin puolin täydellistä. On onnistuttava minun itseni takia ja vain itsensä onnistumisen takia. Se ei ole hyvä.

No eli; pitäisi lukea ranskaa, tehdä portfoliotehtävä sovellettuun, tehdä sovelletun portfoliota, valmistautua henkisesti, valmistautua muuttamaan, maalata loppuun, lukea ja sivistää. Ehkä se tästä. Kyllä se tästä. Vaikka unirytmin palauttaminen ei aivan noudattanut kaavaa, sain edistettyä muita osa-alueita. Luin. Opin hieman toisesta maailmansodasta ja jatkoin englannintaitamisella. Lumous ja Dear John. Lisäksi, ennen surkeita yrityksiäni nukkua ja palauttaa kehoani niin sanottuun talviaikaan, maalasin loppuun serkkuni rippilahjan.

Haluan innostua.