Arvaa, mitä äsken tein. Lähdin rullaluistelemaan. Oli kuin kolmas maailmansota olisi ollut aluillaan toisella puolella kaupunkia. Niimpä annoin tien viedä minua; niin kuin vuosi sitten jääkin minua vei. Harmaat pilvet kellastuivat vähitellen yhä vain keltaisemmiksi: kuin lehdet ruskan aikaan. Lopulta katseeni tavoittaa auringon. Keltainen valo on kaikkialla. Ruohokin on vihreämpi kuin koskaan. Asfaltti viettää suoralle. Tunnen pisaroita. Yhden ja toisen. Sitten monta yhtä aikaa. Suljen silmäni ja hidastan vauhtia. Katson vasemmalle risteyksessä ja näen toisen maailman. Kirkkaan sininen taivas pilkottaa lumen takaa. Niin; pilvet ovat kuin lunta. Ne ovat Cumuluksia, kumpupilviä. Yritän etsiä värien rajaa, mutta harmaus peittää sen. Vesivärit liukenevat toisiinsa. Kaikkialla on niin paljon värejä, että vasta nyt tajuan, kuinka on alkanut sataa tiheämmin. Käännyn takaisin. Sade hellittää ja käännyn vielä jatkamaan matkaani. Sade kostaa ja kastelee minut aluksi pilkulliseksi. Hymyilen. Aurinkoa vasten näen kesäsateen tiheän verhon. Hymyilen lisää. Alan olla jo läpimärkä. Hitaasti rullaan tietä takaisinpäin; kohti kotia. Näen taas sineyden. Sen yli yltää kaari. Sateenkaari. Kokonainen. Kotipihassa jään seisomaan sateeseen. Suoraan saunaan. Hymyilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi