maanantai 30. toukokuuta 2011

A Beautiful Mind


 Kaunis mieli niillä, jotka sellaista osaa arvostaa, mikä ei päälle päin näy.

 Miten aika hurahtikaan? Siitä, kun angstasin loputonta tyhjyyden tunnetta, kun mahdollisuudet avautuivat edessäni. Siitä, kun halusin pois kotoa. Siitä, kun viimeksi viilsin? Siitä on elämä. Ja nyt kaikki on toisin. Toinen mahdollisuus elää elämä kuten itse haluan! Voiko paremmin asiat olla? Ei... Ei vois. Valitan pikkuasioista ja tällaisina päivinä oma materialistisuus tulee esiin. Kokeita ohi elämän. Ei hätiä mitiä; tulee loma. Tuleva yö viimeinen täällä. Olen täällä. Viimeinen yö täällä. Lukion ensimmäinen vuosi ohitse. Kunnialla tai ei. Kesä on polvillaan. Käsken sitä nousemaan. Aurinko paistaa ja muistan jälleen; unohdin tämän päiväisen.

Kaunis mieli niillä, joiden tielle ei osunut Newtonin lakeja.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Nightmare before Christmas

Kun kirjoitan tätä on myöhäinen maanantai-ilta. Ahdistun työnpaljoudesta. Silti tuntuu, että jos en saa purkautua nyt, mitään uutta asiaa ei mene päähän.
 Istun ja istun, eikä mitään tapahdu. Kertaan koko ajan mielessäni tulevan päivän tapahtumia. Herään puoli seitsemän. Torkuttaminen on kiellettyä. Jälleen kerran minut valtaa halu nukkua koko loppuelämäni. Sekään ei ole sallittua.
  Se siitä. Pakko tehdä taas eteenpäin asioita, jotka jäävät kuitenkin tekemättä. Ohitan katupylvään. Enää sen valoa ei näy. On valoisaa ja ilman sen apua löydän kotiin. En pelkää, että jotain tapahtuu. En ajattele sitä niin. Pikemminkin minulle on luotu tilaisuus irtaantua itsestäni. Pois ja kauas järjestelmällisestä minästäni. Kiljun ja raivoan; hakkaan nyrkkini tiiliseinään. On kuin saisi vain lisää painolastia. Syljen maahan huomaamatta naapurin paheksuvaa katsetta tien toiselta puolelta. Eihän se ole tapaistani. Kaiken puran niihin, jotka raottavat oveani. Kaiken patoan niiltä, jotka eivät minulle mitään merkkaa. Näinkö voin selittää itselleni, miten kaikki on nyt kuten on? Näinkö voin antaa huoleni huuhtoutua niiden ylitse, jotka tuntevat minut. Marssin kymmenen kilometriä ylläni kuusikymmentä kiloa. En usko niiden nähneen. Luulen, että ne ummistivat silmänsä, kun tapoin sen hyttysen. Ehkä jatkan matkaani ja kiistän, jos kysyvät. Heitän sadepisarat niiden niskaan tietäen, etteivät ne siitä pidä. Kallistan aurinkoa ja sammutan valot. 


Näen unia sodasta.

torstai 19. toukokuuta 2011

Au Chocolat


Aiheesta suklaapuoti. Koska on tulossa kokeita mielenkiintoni suuntautuu luonnollisesti muualle. Sain päähänpiston katsoa vihdoin tämän. Pieni suklaapuoti on suloisin.
 Mikä tässä sitten niin viehättää? Tietynlainen hilpeys, kuten Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulossa, on yleensä jotenkin automaattisesti mukana. Itse asiassa juuri nyt on meneillään tehtävänäni äidinkielessä romaani-elokuva vertailu, mikä pakottaa tosiaan valitsemaan kirjan, jonka pohjalta sitten on tehty elokuva.  En ole kuitenkaan lukenut - turmiollisena hitaana/laiskana lukijana - Pientä suklaapuotia kirjana, joten aika tuntuisi loppuvan kesken, jos siitä päättäisin vertailun tehdä. Pattitilanne, mutta luulen, että yritän jotain saada irti siitä kirjasta, sillä olen pyytänyt isoveljeäni sitä etsimään kirjastosta kotopuolesta ja huomenna pääsisin käsiksi siihen. Joten ehkä siis yritän.  Kyllä, yritän. Ennen sitä taidan käväistä kotona.
Au chocolat.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Dancing with the wind

Hassuinta oli, etten koskaan ole tehnyt vastaavaa. Silti kaikki oli niin ihanaa. 

  Viikonloppuni on mennyt taas mikko mallikkaasti täällä Savonlinnassa. Säät ovat jälleen olleet mitä ihanimmat. Sen ansiosta Kalevi suorastaan pursuilee kuvia. Kaleviksi siis ristin kamerani, sillä mielestäni se vaikuttaa siltä, että se on aivann oma yksilönsä. Hups hieman nyt lähdin aiheesta. Sain sovelletun tilkkupeittotyön nyt sellaiseen vaiheeseen, että se kelpaa, mutta vielä mietityttää yksi jos toinenkin asia.


Muistan nukkuneeni pitkään. Olisiko se kevät, joka hiirenkorvien aluillaan ja kesään valmistautumisellaan olisi saanut minut heräämään horroksestani? Vai olenko todella tajunnut vasta nyt, mitä tarkoittaa täysillä eläminen tai eläminen hetkessä? Entä, mitä tapahtui, kun katosin ja jäljelle jäi vain varjo. Ehkä ostin banaaneja. Ehkä heräsin todellisuuteen. Näithän itsekin, mitä se minulle teki. Toivon vain, ettei kaikki katoa suureen mustaan aukkoon viimeisillä minuuteilla silloi, kun kaiken pitäisi olla täydellistä. En muista olenko kertonut kurki-linnuista, jotka viettävät kevättä tuolla samalla pellolla. Istun bussissa ja mieleni valtaa mieletön halu istua niiden viereen. Katsoa niitä niiden taivuttaessa siroakin sirommat kaulansa kohti kullanruskeaa, talven värjäämää pellon pintaa. Pitkä ja kapea nokka ei tunnu millään katoavan kasvillisuuden sekaan. Sitten ajamme mutkaan ja tunnen auton tärinän kehossani. Tiedäthän; kuin tuutulaulu, jota ei ikinä lauleta ja johon silti nukahdan huolimatta mielentilastani. Kurjet katoavat. Miksi tie viettää mutkaan juuri ennen paratiisia? Olen minäkin kuin lapsi. Tunnen regressioituneeni. Lapsillahan on tuo kyselyvaihe. Halutaan tietä mitä, miten ja ennen kaikkea miksi.




 Kuvausretkemme näiden kahden päivän ajalta olivat kovin keväisiä. Pidimme viisukatsomoa kera keväisen marjayrttimehuboolin, vadelmasuklaan ja fetasienibasilikahalloumpiiraan. Kävimme siltojen alla. Löysimme toisen maailman ja valloitimme sen. Unohdin, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Ja vaikka nyt mieleni on palavan halun vallassa maalata vesiväreillä A2 paperille, tyydyn toteamaan, että olen aivan liian pitkään laiminlyönyt koulutehtäväni, joiden pitäisi olla valmiita, mutta kappas kummaa eivät olekaan.  

                  Kiitos kaikille.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Feather

On kai tiistai. Näen valoja, varjoja. Ensimmäisenä minua tervehti peili tyyni veden pinta. Sitten näin vain metallisia huoneita. Ne peittivät uloskäynnin. Enkä löydä tietäni ulos.

  No ranskan sanakoe; ei innosta. Voisin lähteä huutamaan sateeseen.


















Tulva. Vedenpaisumus.


Silti aurinko katsoo säälimättömästi, kuinka kärventää meidät lopulta yksi kerrallaan halvoiksi lihamöykyiksi. Epämääräisyys tavoittaa minunkin todellisuuteni, vaikka sitä kaikin keinoin olen yrittänyt vältellä.



  Onneksi sentään on tiistai.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Two


 Kiitos.

torstai 5. toukokuuta 2011

I am here


 Onko se tätä? Kun näen hänet ja tunnen mieletöntä halua hypätä hänen kaulaansa? Kun tunnen, että olen tieni huipulla. Ei, en halua tulla alas; tiedät kyllä miksi. Tiedät, että kun napsautat sormiasi, tipahdan kuiluun, josta nouseminen vie liikaa aikaa. En ehkä jaksaisi kaikkea uudelleen. Mutta liityn seuraanne ja nauran kuin vesivärit, jotka äsken maalasin olisivat täydellisissä sävyissään paperilla. Ja minäkin tunnen eläväni niiden myötä. Onko liikaa vaadittu, että kaksi pisaraa ei juoksisi enää lumipeitteellä? Pysähtykää, sanon ja annan käteni laskeutua maahan. Poimin kaislan. Poimin kiven. Heitän harmaat ajatukseni järveen. Sen myötä tunnen järven makeuden ympärilläni. Se, kuinka se tuoksuu ja huojuu vie minut pois. 
 Olen onnellinen.

Ja miten näen taas hänet. Onko tämä se tunne? Voiko mikään olla muuta kuin hallusinaatioiden tuotetta keskellä erämaata? Elän ja olen. Huudan multaan kiitos ja loikkaan viidennen koivun luokse. Näen hänet. Hautaan kasvoni multaan kuin strutsi hiekkaan. Hän tuntuu hymyilevän. Sen tunnen; kieroutuneen puun oksan, joka tahtoo herättää minut unestani. Lähden juoksuun. En aio herätä nyt, kun kaikki on hyvin. 

Älä tule lähemmäs, sillä minä olen täällä. Älä mene kauemmas, sillä olen yhä täällä. Älä katso tännepäin, etten sinua syöksisi rotkon pohjalle ja jättäisi sinua kitumaan. Vaikken nii tekisi; olette minulle enemmän. Olette minulle ilo ja metsäkauriin kimeä laulu koivun takaa. Olette minulle lämpö ja runo laiturin viimeisillä poikkilaudoilla. 


Mennään vaan. Enhän enää jarruta. Enhän enää kuule pahaa sanaa sanottavan huomisesta. Olenhan täällä. Olenhan onnellinen. 
  Tätäkö se on. Tätäkö on onni. Onko tämä iloa.

maanantai 2. toukokuuta 2011

All the white horses had gone ahead

 Onko mulla varaa epäonnistua? Ennen kesää kaikki on saatava valmiiksi. Kaiken jälkeen pelkkä ajatuskin häviöstä ja luovuttamisesta ei tule kuuloonkaan. Vappuna fiilis kattoon. Kaikki pitäisi unohtaa. Silti unelmat jäävät toteutumatta. Taivas haluaa kaataa lunta ja minä odotan ovella josko se päästäisi minut sisään. Ja matka jatkuu eteenpäin pimeydessä. Katulamput eivät pala ja reiteni ovat tunnottomat. Muistan naurun hetkiä illan ajalta ja painaudun tyynyä vasten. Eivät kai prinsessatkaan piirrä saksalaisia sukellusveneitä?






 Mulle kerrottiin, ettei mua hyväksytä. Kognitiivinen dissonanssi: sanotaan ja toimitaan omien asenteiden tai mielikuvien vastaisesti. Tuntuu ihn hyvältä. Hyväksyä, ettei hyväksytä. Kuinka juoksette kiljuen ulos, hyppäätte hetken hurmassa lämpimän kevään jääkylmään järveen. Hukutatte muiden murheet allenne ja manaatte järven kylmyyttä. Nauran ja annan olla. Vedän ystävääni kädestä. Ote lipeää ja hän hyppää perään. Suljen silmäni ja hän on poissa. Voisitko lopettaa nauramisen? 
  Pe: lähden käymään torpalla. Tanssahtelen keinonahkatakissani ympäri huonetta. Vedän huivia kaulaani ja kuulen oviellon soivan.
   La: avaan oven. Lähdemme ajamaan kohti vappua. Tanska häviää. Juhlimme myöhään  yöhön ja tulen luoksesi yöksi. Aamulla hymyilen.
  Su: mietin päivääni. Herään luotasi. Hymyilen väsyneesti ja ajan kotiin. Lunta sataa hiljaa harmaaseen kevätpäivään. Lähden illalla kohti arkea. Minut yllätetään. Juhlimme vappua. Loppunutta vappua; alkanutta iloa. 
   Ma: herään. Herään uudelleen. Lähden koululle. Syömme yhdessä. Pääsykokelaitten nauru. Ostan persikoita ja banaaneja. Tulette käymään, mutten löydä tarvitsemaanne. Näkymä on kuin passikuvasta.

 Toivottavasti kaikilla oli yhtä kiva vappu kuin minulla! :----)