Tuulta

 veressäni oli tuulta

sekä sitä suolaista piirakkaa vielä eiliseltä

vaihduin kesken yötä toiseen

ja pelot katosivat

sittemmin opettelin, miten sivuja voi kääntää

miten hevosilla ei ole välttämättä tarkoitus ratsastaa

että löydän unta joka nurkalta, vaikken voisi nukkua

lista, jota voi kirjoittaa yhä uudestaan

haluamani asiat ovat koko ajan uusia

kuten

viimeisiin uurteisiini ulottuvat maut

ja hopeinen huopa 

ja

joka alkaa uudelleen

toisto

täsmennys

tältäkö tuntuu kadota

joka alkaa uudelleen

ja tuntuuko tältä tuuli

ja kannanko

ehdinkö

vai

(Nimetön)

 Tarttuminen oli viimeinen ajatukseni, 

kunnes harasin ohi, ja vaivuin, 

syvyyteen, pimeään, kylmään.

vaikka tiesit, että tiedän jo

 

 Heräsin aiemmin, jotta et repisi minua heti sijoiltani. Pelkään yhä, pelkään. Säilytit osan niistä viesteistä, etkä kai tajunnut miten hauraalta se saa sinut näyttämään, sillä tiedän, että pelkäsit näyttää sitä kohtaa, josta sinuun pääsisi. Pelkäsit sitä, vaikka tiesit, että tiedän jo, ja pelkäsit lisää.

Säilytit myös pitkään jääkaapissasi vanhentuneen filmipätkän vuosien ja vuosikymmenten takaa. Se, mitä siitä olisi jäljellä enää oli osa sitä haurautta, jota päin syljit. 

Tukkasi hulmusi eteeni tuon tuosta. Koska en voinut tukehtua, testasin, koetin niellä, ja niellä, niitä sanoja, jotka pulppusivat silmistäni ja jotka tuntuivat varpaankynsien alle työnnettyinä, ja joiden seassa kylpivät filosofien päät elinvuosineen.

 

Lämpö on jäänyt kaappeihin

 

lämpö on jäänyt kaappeihin

siirsin tänään pois sinut

kehitin lääkkeen itselleni

muutin paria kohtaa siitä mitä sovittiin

ajattelin ettet huomaa, vaikka tekisin siitä numeron

hävitin yhden muiston, ja koetin hävittää toista

kumpikaan ei mahtunut enää sängyn alle, tai alimmalle hyllylle

houkutteleeko se löytämään vai unohtamaan

vai muistamaan?

sen hämyn, tyynyn jonka nukkaan upottaa tunne tästä päivästä

tunne kävelevistä jaloista niskastani selälleni,

hiipii loppumatkan, etten huomaisi, etten heräisi, etten muistaisi

pian en muista

väistävien katseiden päivettämät jäljet juuri siinä, mihin sinäkään et yllä

kuin olisin suunnitellut kauan sitten, että tähän jäät sinä, enkä minä

eikä lämpö, eikä alimman hyllyn vitamiinipurkit

Unettomuutta

Olin aamuauringon kanssa viereisillä varjopaikoilla. Syliini lukitsin kirjan, sivunsa reisiäni vasten ja kermanvärinen kansi heijastuen kasvoilleni. 

 

- On ollut vaikeaa nukkua, sanon.

- Nukuitko viime yönä?

Pudistan päätäni ja poimin kirjan kannet yhteen jättäen vielä pikkusormeni väliin. Hapuilen katseellani kirjanmerkkiä, mitä tahansa pyyhkeestä irronnutta lankahaituvaa tai hiuksistani kimmonnutta pinniä. Lopulta luovutan ja katsahdan aamuauringon polkkaan taittavaa rytmikkyyttä. Huulilleni muodostuu hymy kuin itsestään, vaikka minun pitää pian jo katsoa muualle. Sen unelias olemus puolestaan siirtyy nyt tarkkailemaan minua, paksut kulmat piirtyvät selkeinä vaikken katso suoraan kohti. 

läheisriippuvuutta

 ihmiset ja hälinä muistuttavat erehdyttävästi toisiaan

 ne viihtyvät yhdessä enemmän kuin kumpikaan myöntää

 molemmat jäävät kaikumaan ahtaisiin talojen väleihin

siellä missä jalkakäytävät koettavat pitää valuvat räystäät ja ranskalaiset parvekkeet erossa toisistaan

autot ahtautuvat väleistä ja vyöryvät ihmisten tielle

kaikki sekoittuu lämpimän ja kylmän valon osuessa vuorotellen peltipinnoituksiin ja sateen valelemaan asfalttiin

niin sadevesi kuin ihmisetkin pakenevat asfaltilta ja tippuvat niille osoitettuihin viemäreihin, kunnes nekin ovat täynnä ja on rakennettava korkeita kerrostaloja asunnoiksi, joissa parhaiten säilyy sulkemalla oven

pitää sisällään ja ulkopuolellaan asioita, määrittelemättömän hälinän

 

hälinä ei myöntäisi läheisriippuvuuttaan, ja takertuu tiukemmin 

ihmisillä mekkoja, shortseja, puhetta hiljaisuudesta, projekteja, Saanan huiputus ja sosiaalinen media

Sukupolveni

keväältä:

minun sukupolveni meni sairaalaan ensimmäisenä

suurin osa meistä pääsi myös pois

uudelleen elämään, jos joskus sellainen oli ollut

kerrottiin uudesta, rajat ylittävästä juonesta, jossa jaetaan iloa ja surullisia kasvoja

epäilen, että silloin omistaminen alkoi kiinnostaa 

olla ainoa, olla yksin, mutta olla osa

käytävät hengittivät ja hyväilivät jokaista, valo oli sisällä ja ulkona

haaveilin peitosta, katosta, muovista, kevyistä ruokailuvälineistä, kylkiasennon kivusta, kirjoista, unesta